Pajujen puuhia
Tervetuloa kurkistamaan mitä Pajujuissa puuhataan.
keskiviikko 23. syyskuuta 2020
tiistai 15. syyskuuta 2020
keskiviikko 9. syyskuuta 2020
Eläinten vierailu
Voi sitä riemua, kun tänä aamuna Hutkon kotieläintilan auto kaartoi parkkipaikalle ja sieltä kömpi ulos aasi, laama, lammas, vuohi, kaksi pupua ja kaksi kanaa.
Lapset saivat ihan itse taluttaa ja paijata eläimiä. Laama oli monen mielestä paras, vaikka kaikki muutkin olivat supersöpöjä.
maanantai 7. syyskuuta 2020
VÄRIPÄIVÄ
PUNAINEN PÄIVÄ
SYKSYN ENSIMMÄISENÄ VÄRIPÄIVÄNÄ LEIVOIMME PUNAISTA PULLAA JA
JUMPPASIMME PUNAISELLA RADALLA. LÖYSIMME KAIKISTA LAPSISTA JOTAIN PUNAISTA, JOLLAIN
OLI PUNAINEN PAITA, PUNAINEN VIIVA TOSSUSSA, PUNAINEN UNIKAVERI TAI PUNAISET
HUULET.
LAPSET OLIVAT IHANAN INNOKKAITA JA PULLA MAISTUI KAIKILLE!
keskiviikko 2. syyskuuta 2020
Päivän puuhat
Maatilaprojektimme näkyy monella tapaa toiminnassamme. Opettelemme aiheeseen liittyvää sanastoa, askartelemme, laulamme ja leikimme aiheeseen liittyen. Tässä muutama kuva tämän päivän puuhiin.
maanantai 31. elokuuta 2020
Muksubussin matkassa
Tänään lapset pääsivät perinteiselle Muksubussi ajelulle. Lapsia jännitti aluksi, mutta aika pian he huomasivat, että ajeluhan oli todella kivaa ja me ajelimme leikkipuiston ympäri riemukkaitten kiljahdusten saattelemana.
perjantai 28. elokuuta 2020
Maatilan eläimet projekti
Tällä toimintakaudella ensimmäisenä projektinamme on maatilan eläimet. Tutustumme aiheeseen eri tavoin: askartelemme, laulamme, leikimme, hankimme tietoa aiheesta ja lopuksi lapset tekevät pienen esityksen muulle ryhmälle valitsemastaan eläimestä aikuisen avustuksella.
Yhtenä huippujuttuna saamme oikeita maatilan eläimiä vieraaksemme tänne päiväkotiin. Valitsemme maatilan eläimet projektin aiheeksi, koska ryhmämme lapset ovat kiinnostuneta eläimistä ja siitä mistä ruoka tulee kauppoihin.
Tällä viikolla olemme aloittaneet uuden projektin aiheena metsäneläimet. Lapset ovat jo ehtineet askarella eläimiä projektiseinällä ja lisäk...
-
Tällä viikolla olemme aloittaneet uuden projektin aiheena metsäneläimet. Lapset ovat jo ehtineet askarella eläimiä projektiseinällä ja lisäk...
-
Keskiviikkona 6.2. Tänään Pajuissa oli vauhdikas meininki. Lasten toivomat rantabileet olivat niin mukaansatempaavat, että unohdimme kokonaa...
-
Tiistaina 5.2. Tänään Pajujen viskarit pääsivät luistelemaan. Oikeaan jäähalliin ja kaiken lisäksi bussilla. Retki oli mennyt hyvin ja v...







