keskiviikko 23. tammikuuta 2019

Keskiviikkona 23.1. vietimme valkoisen värin päivää. Monet lapsista olivat tuoneet mukanaan kotoa jotain valkoista ja aamupiirissä jokainen sai esitelle ne.
Leikimme Kim-leikkiä valkoisilla tavaroilla ja pelasimme valkoista muistipeliä, jonka kuvat lapset olivat itse piirtäneet.

Leivoimme valkoista pullaa, joiden päälle laitoimme valkoista raesokeria.



Lapset olivat haltioissaan taikinasta, jota sai tietysti maistella. Raesokeriakin taisi livahtaa vaivihkaa suoraan suuhunkin. Taloon levisi ihana tuoksu paistuvista pullista. Pilkku-koira, joka oli tänään kylässä jäi vahtimaan pullia, kun lapset lähtivät ulos.

 
 
Ulkona leikimme yhteisleikkejä valkoisessa lumessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tällä viikolla olemme aloittaneet uuden projektin aiheena metsäneläimet. Lapset ovat jo ehtineet askarella eläimiä projektiseinällä ja lisäk...