Pajujen tämän kauden toiminta alkaa olla loppusuoralla. Olemme kokeneet monenlaista yhdessä maailmanympärimatkallamme. Eilen juhlimme yhdessä lasten toiveiden pohjalta suunnitellussa juhlassa ja tänään kävimme lähipuistosss jäätelöllä. Kiitos teille kaikille blogia lukeneille. Se jää nyt ainakin kesän mittaiselle tauolle.
keskiviikko 29. toukokuuta 2019
torstai 23. toukokuuta 2019
tiistai 14. toukokuuta 2019
perjantai 10. toukokuuta 2019
Perjantaina 10.5. pyöräytimme viimeisen kerran taikamaapalloa. Päädyimme nyt Kiinaan ja katsoimme ensin yhdessä lyhytfilmin pandoista ja jakaanuimme sitten pienryhmiin. Neppareilla oli Roihusten kielen oppimista tukevaa toimintaa Viskareilla kaverikerho ja Napeilla panda-askartelua. Eikö olekin söpöjä pandoja.
torstai 9. toukokuuta 2019
keskiviikko 8. toukokuuta 2019
Keskiviikko 7.5. Pidimme taukoa projektistamme ja keskityimme yllätysten valmisteluun. Lasten into ilahduttaa rakasta äitiä on liikuttavaa ja paljon keskittymistä pinnistelyä mukavuusalueen ulkopuolella ja onnistumisen iloa on pakattuna yllätysten mukaan. Kohta on se suuri päivä kun yllätys paljastetaan. 😍
tiistai 7. toukokuuta 2019
Tiistaina 7.5. suuntasimme eväsretkelle metsään. Retkelle lähdössä on aina oma erityinen vipinänsä, kun etsimme kaikille metsään sopivia ulkovaatteita, käärmeiden varalta pakollisia kumisaappaita ja varmistamme, että jokaisella on edelleen eväät repussaan. Joskus on näet käynyt niinkin, että eväät onkin jo syöty tai siirretty kotileikin kauppakassiin. Lapset lähtevät yleensä retkelle mielellään ja siksi ulos menossa on myönteinen pöhinä, kun kaikki touhuavat iloisina. Lapset osaavat tehdä hienosti jonon ja myös kulkea retki paikalle hyvässä järjestyksessä.
Retkipaikalla kertaamme ensin säännöt yhdessä, laskemme montako meitä on ja laulamme alkulaulun. Samalla harjoittelemme matematiikkaa, vuoronodottamista ja muita taitoja. Metsässä on aina hyvät leikit, lapset rakentelevat majoja kiipeilevät, hyppivät, juoksevat, keräilevät, lajittelevat ja luokittelevat.
Retkipaikalla kertaamme ensin säännöt yhdessä, laskemme montako meitä on ja laulamme alkulaulun. Samalla harjoittelemme matematiikkaa, vuoronodottamista ja muita taitoja. Metsässä on aina hyvät leikit, lapset rakentelevat majoja kiipeilevät, hyppivät, juoksevat, keräilevät, lajittelevat ja luokittelevat.
Tällä kertaa retki sai ikävän käänteen, kun aikuiset löysivät huumeruiskuja. Emme kertoneet asiasta lapsille heti, vaan keräsimme ruiskut turvallisesti roskiin. Neulat olivat onneksi suojattu. Keskustelimme aikuisten kesken miten asiasta kerrotaan lapsille. Käymme huomenna asian läpi lasten kanssa ja kerromme heille miten ruiskujen tms. kanssa pitää toimia.
maanantai 6. toukokuuta 2019
Maanantaina 6.5. teimme projektiin me liittyen Australiaan kenguruita, kilpikonnia ja muita eläimiä. Seinä alkaa olla jo aika täynnä ja kierros maailman ympäri melkein tehty. Perjantaina onkin aika pyöräyttää taikamaapalloa viimeisen kerran. Olemme koonneet kuvista ja lasten töistä näyttelyn johon pääsette tutustumaan loppuviikosta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tällä viikolla olemme aloittaneet uuden projektin aiheena metsäneläimet. Lapset ovat jo ehtineet askarella eläimiä projektiseinällä ja lisäk...
-
Tällä viikolla olemme aloittaneet uuden projektin aiheena metsäneläimet. Lapset ovat jo ehtineet askarella eläimiä projektiseinällä ja lisäk...
-
Keskiviikkona 6.2. Tänään Pajuissa oli vauhdikas meininki. Lasten toivomat rantabileet olivat niin mukaansatempaavat, että unohdimme kokonaa...
-
Tiistaina 5.2. Tänään Pajujen viskarit pääsivät luistelemaan. Oikeaan jäähalliin ja kaiken lisäksi bussilla. Retki oli mennyt hyvin ja v...































